Päiväkirja

Armoton, lahjakas ja ihana kirjallisuuskriitikkoni on alkanut lukea Pelastusoperaatio Luontoa. Prologi ja luku 1 on syynätty mikroskoopilla ja palautteet kirjoitettu Muumi-lehtiöön. 

"Huomaatko, että tässä kohtaa kertojasi horjuu Pajusta kaikkitietävään?"  "Kirjaa lukevat lapset. Pitäisikö prologin olla sensitiivisempi? Tämä tuntuu liialliselta?" "Lauseenvastikkeet!" "Melko, juuri, hiukan, vähän???" "Tähän kohtaan enemmän tunnetta, tämä on tylsä tällaisena."

Tekstin näkeminen toisen silmin on äärettömän arvokasta. Olen onnekas, kun minulla on mahdollisuus saada tämän lahjakkaan, nuoren ihmisen silmät lainaan. Maailma kuule hänestä vielä, ennustan. 

Olen luvannut perata prologin ja luvun 1, ennen kuin hän siirtyy seuraavaan lukuun. Luemme luvut yhdessä, keskustelemme, intämme ja nautimme. Tämä käy hitaasti päivätöitteni vuoksi. Kenties ennen koulujen päättymistä teksti saadaan siihen kuntoon, että sitä voidaan tarjota kustannettavaksi. Raakileita en lähetä minnekään, vaan tekstin pitää olla mahdollisimman viimeisteltyä. 

Saan viestejä siitä, kuinka kirjan jatko-osaa odotellaan. Rakkaat, ihanat ihmiset- lähetän teille halauksia ja kiitollisuuttani. Koetan vastata toiveisiinne kirjoittamalla kirjasta niin hyvän kuin ikinä osaan. Ensimmäinen vaihe kumpusi sydänverestäni, mutta tämä toinen vaihe vaatii minulta aivan kamalasti hermoja, kärsivällisyyttä ja aikaa. 

28.12.2025

Edellisestä päiväkirjamerkinnästäni on vierähtänyt jo kaksi kuukautta! Samalla tavalla kävi lapsenakin: ensin aloitin innokkaasti päiväkirjan pitämisen ja kirjoitin siihen tunnollisesti päivittäin. Vähitellen merkinnät alkoivat harventua ja lopulta loppuivat kokonaan. Jossakin vaiheessa ostettiin uusi päiväkirja...

Joulu on ohitse ja pian tämäkin vuosi on mennyttä kalua. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Koronavuodesta 2020 lähtien maailma alkoi muuttua tavalla, josta en ole oikein pitänyt. Ehkäpä sadan vuoden kuluttua ihmiset antavat tällä aikakaudelle nimen ja osaavat selittää mitä kohti olemme nyt käymässä. En välitä pohtia asiaa enempää, mutta näiden ajatusten varjoista en oikein enää osaa toivoa parempaa uutta vuotta. Länsimaisesta ja eurooppalaisesta (itsekeskeisestä) näkökulmasta katsottuna toivo on käynyt maailmassa kovin vähäiseksi. 

Henkilökohtaisia unelmia ja toiveita voinee silti elätellä. Toivon, että seuraava Pajusta kertova kirjani, työnimeltään Pelastusoperaatio Luonto, saisi kustantajan ja ilmestyisi vuonna 2026. Kirja on tällä hetkellä raakakirjoitettu kokonaisuus, jonka kieli olisi hiottava vielä kirkkaaksi ja kauniiksi. Tarina on valmis, teksti ei. Joululomalla viimeistelin tarinan ja tein siihen kuukausia hautomani muutokset. Nyt haluan saattaa käsikirjoituksen valmiiksi. Uudenvuoden toiveeni lienee se, että siihen järjestyisi riittävästi ja säännöllisesti aikaa. 

Viikot ovat vierineet päivätyön ja Pelastusoperaatio Haukan parissa aivan totaalisesti. Elämään ei mahdu muuta juuri nyt. Kävin syyslomalla juurillani Kainuussa. Vietimme Hyrynsalmella ihanan äitini 80-vuotissyntymäpäivää sukulaisten ja ystävien voimin. Vierailin myös Puolangalla, esi-isieni mailla. Siellä jutustelin Tuomon, Puolanka-lehden päätoimittajan kanssa. Juttutuokiosta poiki  yksi pääkirjoitus, yksi lehtijuttu, kirjalähetyksiä ja valtavasti ystävyyttä ja lämpöä.

Tuomo lahjoitti minulle Lauri Moilasen kirjoittaman tietoteoksen Naulala. Se kertoo juuri siitä kylästä, josta isäni suku on lähtöisin. Valtava taustatyö on vaadittu tähän kirjaan ja se on toteutettu tieteellisen tarkasti. Valokuvat ja tarinat ovat mielenkiintoisia ja, toki, tunteita herättäviä. Onhan kysymys minun juuristani. Kirjassa sivutaan myös kansanperinteitä ja uskomuksia. Ne luin erityisen tarkasti. Äiti kertoi vielä lapsuusmuistojaan Naulalan lähellä sijaitsevasta Lylykylästä. Siellä sijaitsee Erolan mummulani, josta olen näillä sivuillani kertonut.  Ei siitä kovin kauan aikaa ole, kun esimerkiksi kansanparannustaidot ovat olleet voimissaan ja noitia on pelätty. Äitini kertoi hurjia juttuja, joita minä, tyttäreni ja sisareni lapsi kuuntelimme lumoutuneina. Kotona Google lauloi, että minunkin kaukaista sukulaistani on pidetty noitana. Voitte uskoa, että Harry Potter-maailmaa rakastava tyttäreni oli ikionnellinen. 

Mitä kuuluu kirjoittamiselleni? Eipä kovinkaan paljoa ennen tätä aamua. Olen käyttänyt kaiken liikenevän aikani levittääkseni tietoa Pelastusoperaatio Haukasta. Kuinka saavuttaa suomalaiset ihmiset ja vakuuttaa heidät siitä, että Pelastusoperaatio Haukka ei ole mikään tusinakirja, vaan jotakin todella ainutlaatuista? (Uh, kainuulainen luontoni muistuttaa, ettei omaa kirjaa sovi kehua. Ja, vielä pahempaa, se huomauttaa että "todella ainutlaatuinen" on kuin suoraan Donald Trumpin sanakirjasta) Hyvä kirja hukkuu helposti siihen valtavan kirjamereen, joka Suomessa velloo ja johon syydetään jatkuvasti uusia, ei aina niin laadukkaita tai lukemisen arvoisia, kirjoja. Kirja ei kuitenkaan saa edes mahdollisuutta, jos sen olemassaolosta ei tiedetä. Ja minä olen kertonut ja levittänyt tietoa kaikilla mahdollisilla keinoilla uutteruudella ja sinnikkyydellä, joka on hyvin lähellä kääntyä maaniseksi. Siksi en ole kirjoittanut. En ole kyennyt.

Mitä tapahtui tänä aamuna? Aloin lukea Pasi Klemettisen Tietäjät, noidat ja samaanit- kirjaa. Se on ollut minulla muutaman viikon lainassa, mutten ole ehtinyt yhtään lukea. Eräpäivä on huomenna ja kirjasta on varaus, joten minun on se päästettävä käsistäni. Tässä motivaatio lukea tänään, se kuuluisa viimetippa. Sivulla 15 minut valtasi voimakas inspiraatio, sellainen joka läikäyttää lämpimän, värisevän ja elvyttävän aallon rintaan. Ja yhtäkkiä olen omassa maailmassani, kauniissa ja elävässä. Se tulvii uusia käänteitä, ideoita ja lankoja. Vanhat langat punoutuvat osaksi uusia. Tiedän nyt mitä muutan kakkososan raakaversiossa, mitä lisään, mitä avaan enemmän, mitä vihjaan kolmososasta. Sillä kolmososan kehykset muotoutuivat tänään. Trilogia on totta! Ja, voi ihanuutta, trilogian päätös jättää oven auki jatkaa Haukka-kirjoja vaikka sarjaksi asti. Mutta sen suhteen kysymys on aina myös inspiraatiosta ja palosta. Liekki on oltava. 

Kysymys on myös siitä saako Pelastusoperaatio Haukka niin paljon näkyvyyttä ja kiinnostusta, että jatko-osista oltaisiin kiinnostuneita. Minä voin kirjoittaa pienellekin lukijakunnalle, sillä jokainen lukija on arvokas. Jokainen kokemus on arvokas.  Jos yksikään pieni tai iso lukija haluaa kuulla lisää Pajusta, minä kirjoitan häntä varten.  Haluan kertoa Pajun tarinan, haluan kirjoittaa. Niin että aivan varmasti trilogia syntyy!! Mutta milloin, kuinka, kuka ja miten kirjat kustannetaan ja  julkaistaan, se on monisyinen kysymys. Puolankalainen pessimismi minussa kuiskuttelee, ettei siitä mitään tule. Pessimismistä eroon pyrkivä sisäinen ääneni huomauttaa minulle, että onnistui se yhden kerran. Totta kai se onnistuu uudelleenkin! Setäni sanoi kerran riemastuttavasti: "Ennen minä olin pessimisti. Sitten tulin uskoon ja nykyisin olen optimisti" Joten eläköön minussa optimisti!

4.10.2025 

Julkkarit olivat iloiset, rennot ja lämpimät. Ihanat, ihanat, ihanat! Ystäviä, perhettä ja työkavereita. Naurettiin ja laulettiin. Julkkarit jäivät mieleeni lämpimänä aaltona, joka jää minuun lainehtimaan muistona, johon on suloista palata.

Pelastusoperaatio Haukkaa on luettu ääneen koululuokissa ympäri Suomea. Se kiinnostaa, se tempaisee mukaan, minulle kerrotaan. Lapset hiljentyvät sitä kuuntelemaan. Ope, tämä on tosi hyvä kirja. Luetaan lisää.  

Kirjaa lainataan kirjastoista jonkin verran. Olen koettanut kovasti levittää sanaa kirjasta. Pelastusoperaatio Haukalla on sanottavaa ja annettavaa ihmisille. Kirjoja ilmestyy Suomessa valtavia määriä ja yhden kirjan on helppo hukkua massaan, ellei sen menestymisen takeeksi ole valjastettu isoa markkinakoneistoa tai valmiiksi tunnettua nimeä. Mutta olen kirjoittanut hyvän kirjan ja olen tehnyt kaikkeni sen eteen, että Haukkani lähtisi lentoon. Lennä! Minä keskityn nyt toiseen kirjaan, Pelastusoperaatio Haukan jatko-osaan. Se tapahtuu valitettavan hitaasti, sillä päivätyö vaatii päiväni ja iltaisin väsyttää liikaa. 

Luottolukijani on haravoinut täikammalla uuden käsikirjoituksen prologin ja ensimmäisen luvun. Olemme keskustelleet mm. kertojasta,  aina kamalalta näyttävästä olla -verbin pluskvamperfektistä, lauseenvastikkeista, könköistä kohdista ja siitä sopiiko jokin asia lastenkirjallisuuteen vai ei. Välillä intämme kiivaasti. Hän on suora ja lahjomaton. Minun järjettömän taitava ja ihana luottolukijani on sieluni sisar. Hän on helmi. Lauantaiaamun olen kirjoittanut ja korjannut: Prologi ja luku 1 ovat nyt melko tyydyttävässä kunnossa. Yhdeksän liuskaa hiottua tekstiä, 9/133. 

Uudesta kirjasta tulee hyvä. Tarina ja juoni ovat kiinnostavat, kerrontaa ja kieltä on hiottava niiden arvoisiksi. Koetan olla kärsivällinen ja tehdä hyvää rauhassa. Minun helmasyntini on halu saada nopeasti valmista. Kiire, kiire, kiire. Suorita, suorita, suorita. Nyt pitää tehdä päinvastoin. 

9.9.2025 

Työpäivät siviilityössäni ovat venyneet pitkiksi eikä ole ollut aikaa puurtaa käsikirjoituksen parissa. Pajun juhlat lähestyvät, sillä julkkarit ovat jo tämän viikon lauantaina! Jännittää kamalasti ja puhekin on vielä keskeneräinen.

Kirjastoissa alkaa jo olla Pelastusoperaatio Haukkaa saatavilla. Toivottavasti se löytäisi tiensä lasten ja nuorten käsiin. 

23.8.2025 

Ensimmäisiä kirjoja on liikkunut lähipiirini ja työkavereitteni käsiin ja postiin olen kantanut kirjapaketteja. En tullut ajatelleeksi, että nyt ihmiset alkavat lukea kirjaani. Hullua. Tietysti olin ajatellut; kirjoitinhan sen luettavaksi. Mutta en miettinyt mitä se tarkoittaa. Minun kirjani, jossa kaikki on minua, jokainen kirjoitettu tavu ja jokaisen rivinvälin näkymätön viesti, on nyt kaikkien katsottavissa. Oloni on alaston. Palaute sekä jännittää että kiinnostaa: mitä kokemuksia kirjani sinussa herättää?

Olen muutaman päivän ajan työstänyt Pelastusoperaatio Haukan kakkososaa, ja tajuan että ensimmäinen versio on valmis. En näe, että suuria muutoksia siihen enää tekisin. Alkaa tuskallinen vaihe, kun hion, muokkaan, kiristän hampaitani ja tuskastun. Tämä vaihe on tylsä. Kohta pyydän armotonta luottolukijaani tarttumaan käsikirjoitukseen. Kustantamiseen ja julkaisuun on vielä valtava matka. Miten Pelastusoperaatio Haukka menestyy? Onko kiinnostusta saada kirjalle jatkoa? Miten tämä ensimmäinen kirja myy? Ja silti kirjoitan, sillä Pajun tarina on on vielä kesken. Kaikki kysymykset eivät saaneet vastausta ensimmäisessä kirjassa, eivätkä vielä toisessakaan. Aineksia on trilogiaan asti. Mutta kolmannesta kirjasta minulla on vain hämäriä ajatuksia muutaman pääkohdan ympärillä. Siinä ne leijuvat hauraina ja hatarina. Niin saa toistaiseksi ollakin.

19.8.2025 

Tänään Paju on tullut kotiin!!!! Kirja on käsissäni uutukaisen tuoksuvana, hehkuen kannen sinistä ja vihreää väriä. Se on niin kaunis. Sanattomana ja sydänjuuriani myöten ravisteltuna lainaan Edith Södergranin sanoja. Ihana meri:

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannalla;

olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit

–mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin. 

17.8.2025 

Apua, kaksi viikkoa hurahtanut työn pyörteissä enkä ole päässyt kirjoittamaan tavuakaan. Mieli ei ole antanut sille tilaa. Kerran tällä viikolla sielussani häivähti jokin kohtaus Pajun kakkososasta, joka sai minut hymyilemään ja tuntemaan iloa ja innostusta. Liikahdin kohti ajatusta, että tarttuisin tarinaan hetkeksi. Ehkä jossakin kohtaa kuitenkin?

Töiden lisäksi mielessäni pyörivät lähestyvät julkkarit ja niiden järjestelyt. Täytin taannoin kunnioitettavat ja arvokkaat viisi vuosikymmentä, mutta en pitänyt juhlia lainkaan. Se ei tuntunut juhlalta, mutta Pelastusoperaatio Haukka tuntuu.

Ensi viikolla kirja tulee painosta ja saan lopultakin käsiini tarinani kauniissa kehyksissään sinivihreiden kansien välissä ja uudelle paperille painettuna. Piakkoin kirjastot laittavat sen hyllyihinsä. Oi, kunpa tarina saisi siivet ja lentäisi laajalle. Se on kuulemisen, kertomisen ja lukemisen arvoinen tarina, joka ansaitsee pitkän ja kauniin matkansa. 

2.8.2025 

Eilen kävin työpaikalla haistelemassa työnpaluun tuulia. Lämpimiä olivat! Illalla innostuin ottamaan askelia epämukavuusalueelleni, kun tein muutamia videoita Pajusta. Saa nähdä palaanko tänään tekstin ääreen. Olisi nimittäin pyykkiä pestävänä ja koti siivottava. Pikkuhiljaa pitäisi rutiineihin myös lisätä opetuksen suunnittelua.   

1.8.2025

Muutaman päivän tauon jälkeen palasin tekstin kimppuun hetkeksi. Kirjoitin lukua neljä osittain uudestaan. Se tuntui aiemmin vaillinnaiselta ja ennalta arvattavalta enkä ollut siihen tyytyväinen. Palasin nyt toteuttamaan erästä ideaa, joka oli hellepäivän kuumuudessa kypsynyt hikoilevassa päässäni. Nyt luku on siltä osin hyvä, tarpeeksi jännitteinen eikä siinä ole kiireen tuntua. Mutta: kun ratkaisee yhden ongelman, tulee aiheuttaneeksi seuraavan. Luku taitaa olla liian pitkä, kolmetoista liuskaa. Olen pyrkinyt pysymään 7-10 sivun hujakoilla. Joskus sen voin ylittää, jos luku pysyy jäntevänä. En enää muista, kuinka pitkä oli Pelastusoperaatio Haukan käsikirjoitusversion pisin luku. Kolmetoista tuntuu vain juuri nyt liian paljolta. On siis luettava tekstiä uudestaan ja uudestaan ja mietittävä toimiiko luku, onko tekstiä tiivistettävä vai jaettava lukua kahteen kappaleeseen. Saako sen siinä tapauksessa nidottua luontevaksi osaksi seuraavaa lukua`?

Kollegani kerran kysyi millaiset kirjoitusrutiinit minulla on. Tunnustan, että surkeat. Kirjoitan kuin mielipuoli aamusta iltaan, jos pystyn. Epäsäännöllisesti ja puuskittain. Kesäloma loppuu tähän viikonloppuun ja töiden aloittamiselle on annettava aikansa. On löydettävä rytmiä ja tasapainoa, jossa jaksan olla ja hengittää. Määrällisesti aikaa kirjoittamiselle on paljon vähemmän ja ajankohdat ovat iltaisin ja viikonloppuisin. On muistettava jättää aikaa myös palautumiselle, unelle, levolle ja höntsäilylle. Väsyneenä ja kuormittuneena luovuus kuolee ensimmäisenä. Jostakin luin, että vaihdevuosi-ikäisen naisen palautuminen on hitaampaa kuin aiemmin. Toivon, että en ala suorittamaan kirjoittamista(kin) ja osaisin lopettaa kaiken muunkin suorittamisen. Olen suorittajatyyppiä, mutta haluaisin oppia elämisentyypiksi. Suorittaminen on minun akilleen kantapääni. Rakastan tarinoiden kirjoittamista, mutta rakkauskin voi tulla taakaksi. Tämä rakkaus ei saa tulla. Se on kiinni minusta itsestäni.

Niistä rutiineista. Jos vaikka tunnin päivässä kirjoittaisi töiden jälkeen? Tai korkeintaan kaksi. Pala palalta, pikku hiljaa.

31.7.2025

Ihana, vanhanaikainen päiväkirja! Pidittekö sellaista lapsena? Minä pidin, mutta en jaksanut niihin säännöllisesti kirjoittaa. Päivät toistuivat samankaltaisina ja sisällöt typistyivät tämäntapaisiksi: " Olin tänään koulussa. Ruokana oli maksalaatikkoa, yäk. Sitten olin ulkona ja tein läksyt."

Mietin ensin laittaisinko sivuni nimeksi muodikkaasti blogin. No en laittanut. Tämä on päiväkirjani, jossa keskityn kertomaan kirjoitusharrastukseni iloista ja karikoista. Kerron tietysti myös rakkaan Pajuni kuulumisia.

Pelastusoperaatio Haukka tulee kirjapainosta ulos näinä päivinä, aivan elokuun alussa. Kohta Paju tulee kotiin uusissa kansissa ja kauniisti taitettuna. Pitäisi varmaan kohta raivata kodistani tilaa 250:lle kirjalle. Kustantaja ja minä myymme kirjaa tahoillamme, ja tämä on minun osuuteni.

Vakoilin kirjaston sivuilta (finna.fi: jokaisen aloittelevan kirjailijan vakoilualusta omasta kirjastaan) kuinka paljon kirjaa on tilattu kirjastoihin. Sydäntäni lämmittää jokaikisen kirjaston päätös tilata kirja kokoelmiinsa. Kiitos luottamuksesta rakkaat, ihanat kirjastotädit ja -sedät! Erityisen suloista on, että kirjani löytyy kohta myös Rietrikistä. Tiedättekö mikä se on? Se on Pieksämäen kirjastoauto. Rakastan kirjastoautoja, noita pyörien päällä kulkevia sivistyksen keitaita, jotka vievät lukemisen ilon ja mahdollisuuden myös maamme syrjäseuduille. Jos voisin pussata Rietrikkiä poskelle, tekisin sen. Tai ainakin taputtaisin sen kylkeä lempeästi kiittäen.

Huhtikuussa aloitin kirjoittamaan Haukan jatko-osaa. Ensimmäinen raakile valmistui nopeasti, mutta sitten se oli jätettävä kuukausiksi lepäämään. Kirjan kirjoittamisen ensimmäinen konkreettinen vaihe on ihana ja koukuttava. Se imaisee minut lähes mielipuoliseen huumaan ja vimmaan. Luovuus, ideat ja palava intohimo tarinaan vievät mieleni, sieluni ja kehoni. Minun täytyy saada tarina nopeasti paperille, tai siis ruudulle. Kiireessä tulee valitettavasti runsaasti sutta ja sekundaa, joka on karsittava pois. Toisessa vaiheessa tarinaa on sekä hiottava että kirjoitettava osin uudestaan. On keskityttävä sen jokaiseen hetkeen ja vaalittava kielen pyhää oikeinkirjoitusta. Kolmannessa vaiheessa annan tekstini luettavaksi äärimmäisen kriittiselle luottolukijalleni, jonka palaute on armotonta ja säälimätöntä, ja siksi hyvin luotettavaa. Neljännessä vaiheessa hiotaan taas. Viidennessä vaiheessa luottolukija lukee tekstin uudestaan keskittyen sanan jokaiseen päätteeseen, lauserakenteisiin ja pilkkuihin. Intämme välillä kiivaastikin. Kun teksti on niin hyvä ja viimeistelty kuin ikinä minulle on mahdollista, tarjoan tekstiäni kustantajalle. Puolivillaista tai viimeistelemätöntä tekstiä en lähetä eteenpäin.

Jatko-osa on nyt vaiheessa kaksi. Se on työläs ja tuskallinen, hidas ja turhauttava vaihe. Jos ensimmäinen vaihe on hurmaavaa pyöriskelyä paratiisin autuudessa, toinen on Erolan kivikovan kasvimaan kitkemistä helteellä paarmojen kiertäessä kehää pään ympärillä ja hyttysmassojen tunkeutuessa paljaan ihon jokaiselle neliösentille. Ja silti on vain kyykittävä pellolla ja noukittava pinsettiotteella ylös jokainen rikkaruoho pois. Välillä juuret katkeavat maan alle, ja silloin maata on kynsittävä lisää. Kynnet katkeilevat, hiki valuu selkää pitkin ja jalkoja särkee. Kakkosvaihe!